TURVALLISUUS - LAPSEN TÄRKEIN KOKEMUS

Eräs psykologi aloitti luentonsa vanhempainillassa kysymällä yleisöltä: -Tiedättekö mikä on vanhempien tärkein tehtävä? Hän vastasi itse: -Tuottaa lapsille pettymyksiä! Salissa oli hiirenhiljaista. Luennon kuluessa asia avautui; lapsen on opittava kestämään se, että kaikki ei mene hänen mielensä mukaan. Kaikkea ei voi saada! Ei nyt eikä vasta.

Tietysti vanhemmilla on tuhatmäärin muitakin tehtäviä, mutta kun asiaa pohditaan, keskustelun avaus kirkastuu. Jos pettymyksiä ei opita kestämään, mitä tapahtuu myöhemmin, nuorena, aikuisena?
Lapsi ei ole pätevä tekemään tiettyjä päätöksiä, vanhemman on otettava vastuu ja oltava "lauman johtaja". Lapsen on pystyttävä luottamaan vanhempiinsa ja sitä kautta voitava tuntea turvallisuutta. Näin hän pysyy elämän usein kapeallakin polulla.

-Meidän perheessämme tehdään näin! Se on hyvä kasvattajan repliikki. Vanhemmat tekevät sen, johon lasten kyky ei vielä riitä. Se, että perheessä on sovitut säännöt, luo turvallisuutta. Ruokailut, nukkumaanmenot, kotiintuloajat...on turvallista kun kaikki on selvää. Rutiinit eivät tietyssä elämänvaiheessa ole pahasta.
Esimerkiksi nukkumaanmeno on monessa perheessä Suuri Näytelmä. Se voi olla komedia tai tragedia, draamaa ainakin. Kun sänkyyn vihdoin on päästy ja valot sammutettu: -Äiti, mulla on jano, pissahätä, nälkä...

Turvallisuutta tunteva lapsi luottaa vanhempiinsa. He tietävät mitä tekevät. He eivät ole arvaamattomia. Kaikki on hyvin.

Joku nokkela liitti suomen kielen sijamuotoihin nominatiivin, genetiivin ja muiden lisäksi vanhemmille tarpeellisen sijamuodon: jankutatiivin. Se sopii kasvatukseen erinomaisesti. Kasvattaminen on kärsivällisyyttä, toistoa, hyvää hermojen hallintaa, ja taas toistamista. Siitä, mitä on sovittu, ei pidä antaa periksi.
Siis: rakkautta, huolenpitoa, rutiineja, turvallisuutta ja  - jankutatiivia! Silloin pitkospuilta ei horjahdeta suohon!

JUHANI VAHTOKARI