KOULU JA VANHEMMAT PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Kysyin kymmenkunta vuotta sitten kuudesluokkalaisilta oppilailta (nimettömillä papereilla): -Mikä on Sinun lempiohjelmasi televisiossa. Väärin, se ei ollut Salkkarit, se oli Las Vegas, joka tuli siihen aikaan melko myöhään illalla. Sisältö: huumeita, seksiä, päihteitä!

Kun oppilaat katselevat viikonloppuina (vallankin) ties mitä, ja pelaavat tietokonepelejä (ties mitä), he tulevat maanantaina kouluun, jossa opettajaparka sanoo: - So, so, ei niin saa tehdä! Yhteiskunnan yleinen mielipide on tullut osin kasvatuksen esteeksi; lasten ja vanhempien väliin!

Mitä me voimme tehdä? Ehkä voimme asettaa aikarajat pelaamiselle. Ehkä voimme pitää huolta television ikärajoista ohjelmien katselussa, mene ja tiedä. Joka tapauksessa: olemme vaikeuksissa!

Ylläolevassa kuvassa on kuudes luokka. Kuvattuna leirikoulussa Kreikassa Välimeren rannalla vuonna 1980. Las Vegas ei tullut silloin. Eikä paljon muutakaan. Kolmekymmentäviisi vuotta sitten olimme kaikki, niin kotona kuin koulussakin aivan eri asemassa. Käytöstapoja oli kiitettävästi, vastuuntunto oli korkealla. Onneksi useimmilla nuorilla on tänäänkin, mutta joillekin "tasainen elämä" on liian vaikeata.

Kodit ovat hämmentyneitä, samoin koulu. Mitä tehdä tälle yhteiskunnan hyökyaallolle? Se vyöryy yli ja tahtoo haudata kaiken alleen. Tekisi mieli sanoa: kaiken hyvän!

Yhteiskunnan ja sen yleisen mielipiteen ei pitäisi avata lapsille aikuisten repaleista ja rikkinäistä maailmaa. Se on heille aivan liikaa. Lapsi ei, kuten on aikaisemmin todettu, ole kypsä tekemään päätöksiä. Missä on turvallisuuden tunne? Missä on aikuisen vastuu?

Tämä kaikki tuntuu varmasti saarnaamiselta. Mutta tulevaisuus tulee näyttämään, että nämä vuosikymmenet, joita juuri elämme, ovat vieneet lapsilta paljon. Ne ovat estäneet lapsen normaalin kehityksen, vääristäneet oikean ja väärän tuntemukset. Ryhtiä, yhteiskunta, kodit ja opettajat!

JUHANI VAHTOKARI

MIKÄ IHMEEN KURI?

Kuri on sana, jolla on nykypäivänä huono kaiku. Miksi? Ennen ei ollut näin. Päinvastoin, sanottiin, että lapset ja nuoret on pidettävä kurissa. Lopultahan kuri ei ole mitään muuta kuin joukko sääntöjä ja käyttäytymistapoja, joita noudattaen me teemme elämämme itsellemme - ja myös toisille - helpommaksi. "Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee" ei ehkä olekaan aivan pöljä sananlasku. Sen sijaan se, että vitsan säästäminen olisi väärin, ei enää nykyisin ansaitse oikeutusta.

Mutta se kuri. Mitä ja mikä se on? Kuri on vanha länsisuomalainen sana, joka tarkoitti aidannetta, kahta lähekkäistä saman suuntaista aitaa, joiden muodostamaa "kuria" pitkin karja ajettiin laitumelle, navettaan, lypsylle jne.

                                         
                                          Tällaista aitakujaa kutsuttiin ennen kuriksi!

"Meidän perheessämme tehdään näin!" Toteamus lienee tuttu. Ja jos ei ole, se kannattaa tehdä tutuksi sekä itselle että lapsille. Kun tuon sloganin mukainen kasvatus aletaan vauvasta asti, on suuria toiveita päästä hyvään tulokseen, ja kasvattaa maailmaan vastuuntuntoinen, kärsivällinen, empaattinen ja oikeudenmukainen kansalainen. Lapsi tottuu helposti. Ongelma on siinä, että läheskään kaikki vanhemmat eivät jaksa nähdä totuttelemisen vaivaa. Eivät jaksa toistaa, toistaa ja toistaa. Jankuttaa.
Vanhemman on kyettävä ottamaan laumanjohtajan rooli. Oli hän sitten äiti, isä, mummo tai vaari. Hänellä on kyky päättää lapsen puolesta oikein!

Pikku-Matilla on lääkäriaika yhdeltä. Kahdeltatoista äiti huutaa hiekkalaatikolle: -Matti, tule sisään vaihtamaan vaatteet, meidän on lähdettävä! Matti ei tule. Täytyy vielä ajaa santaa rekalla muutama kuorma. Lääkäristä myöhästytään, ja seuraan yön Matti taas valvoo ja valvottaa vanhempiaan itkiessään särkevää korvaansa. Olisiko äidin sittenkin kannattanut pitää Matti kurissa?

JUHANI VAHTOKARI