RUOKAILUN IHMEELLINEN MAAILMA

Kouluruokailusta on puhuttu viime aikoina paljon. Media on huomannut mm. sen, että maanantaisin ruoan menekki on ylivoimaisesti suurinta. Niinpä ruokalistat laaditaankin siten, että viikon aluksi on tarjolla jotakin oppilaitten "lempparia", lihamakaronilaatikkoa, makkaraa tai muuta paljon tykättyä. Kaikki me tiedämme miksi.

Entä ruokailu kotona? Amerikan ihmemaassa tehtiin taannoin erittäin laajalla otannalla tutkimus. Haluttiin tietää mitä yhteistä on niiden ihmisten taustalla, jotka ovat menestyneet elämässä. Kysymys ei ollut rahasta vaan hyvästä elämästä ja sen hallinnasta.
Tutkimuksen tulos yllätti oppineet tutkijat: löytyi vain yksi yhteinen tekijä - kaikilla oli ollut kotona yhteiset ruokailuajat!

Tulos oli ja ei ollut yllättävä. Nykyajan perheessä, jossa vuorokauden tunnit eivät tahdo riittää, kommunikaatio hoidetaan vaikkapa jääkaapin oveen magnetisoiduilla lapuilla: "Oon harkoissa, söin viilin!" Tai: "Menin matsiin, otin makkaran!" Näin meillä pohjoisessa hyvinvointivaltiossa.

Entä Etelä-Euroopassa? Mummot, vaarit, isät, äidit, lapset ja muu suku syövät yhdessä aina kun siihen on mahdollisuus. Iso, yhteinen pöytä on ilon, nautintojen ja tarinoiden keskus. Yhtenäisyys, yhteisöllisyys ja välittäminen ovat kasvamisen polttoainetta!

Jos perhe ainakin muutaman kerran viikossa voi kokoontua samaan pöytään, yhtenäisyys syntyy; kaikki tuntevat kuuluvansa johonkin. Kaikkia kuunnellaan, kaikista välitetään. Jokainen voi kertoa kuulumisensa. Pettymyksensä, menestyksensä, toiveensa, kokemuksensa. Ne voidaan jakaa läheisimpien ihmisten kesken.

Miten olisi jos yrittäisimme palata takaisin yhteisiin ruokailuhetkiin? Edes pari kertaa viikossa. Oppisimme paljon läheisistämme muutoinkin kuin jääkaapin ovesta. Ja ennen kaikkea: saisimme ehkä omille rakkaillemme enemmän eväitä elämän joskus kovankin leivän päälle!

JUHANI VAHTOKARI